Kevättervehdys kaikki viherpeukalot

Kevättervehdys kaikki viherpeukalot

kategoriassa Aktiviteetit, Yleinen | 2

Palsta 55 kevättoimet.

Talven selkä on taittunut ja kevät saapuu kohisten.
Omalla kohdallani se tarkoittaa mm. talvehtineiden juurakoiden esiin kaivamista.

Ilokseni huomasin, että runkomarketta oli säilynyt talvisäilytyksestä elossa. Marketasta näkyi hentoja vihreitä silmuja.

marketta 5.maaliskuuta

Aloitin Kannojen juurakoiden ruukuttamisella 20-21. helmikuuta.
Ruukkuihin noin 5 senttiä multaa pohjalle, sen jälkeen juurimukulat tiiviisti ja multa päälle, niin että ne peittyvät.

kanna 5.maaliskuuta

Joriinien, eli Dalioiden juurakot saavat vielä odottaa maaliskuun loppuun.
Niiden kohdalla menettelen samoin kuin Kannojen tapauksessa.

Sitten alkaa paras vaihe, eli odottaminen mitä lämpö ja lisääntyvä valo saavat aikaan.

Näin Suomen 100-vuotis juhlavuonna istutin myös Tammenterhoja. Kylmäkäsittelin ne alkutalvesta.
Tammikuussa laittelin ne muovivatiin ja peittelin mullalla.
Jos Tammen taimien kasvatus onnistuu, istuttelen ne vierihoitoon esimerkiksi pihalleni, josta ne voidaan siirtää sopivalle kasvupaikalle toivottavasti seuraavaksi 100 vuodeksi.

tammi 5.maaliskuuta

Istutukset kuukauden kuluttua ovat päässeet hyvään kasvuvauhtiin

kannat 20.maaliskuuta
Tammivati 20. maaliskuuta

Näin istutin Joriinit eli Daaliat

Alkutilanne
Sorat pohjalle. Lisätään soraa n. 3 cm
Multakerros n. 10 cm
Asetetaan juurakko
Lisätään multaa
Lopullinen mullan määrä
Tästä eteenpäin kastelua kohtuudella ja paljon rakkautta.

Multana käytin peruskalkittua ja lannoitettua mustaa multaa.

 

Keväinen kuisti

Tältä näyttää meidän kuisti, joka muistuttaa lähes kasvihuonetta
Joriinin taimet hyvässä kasvuvauhdissa
Tammentaimet koulittuna

Kuistilta pihaan

Kolea alkukesä on hidastanut kukkien kasvua.
Nuppuja on näkyvissä, mutta kukkaan puhkeaminen odottaa lämpöä.
Alla kuvia kukista Juhannuksena.

ihmekukka
joriini
kanna

Zilga- rypäle näyttäisi tuottavan satoa enemmän kuin viime kesänä.

Rypäleen kukinto on mitäänsanomaton ja vaatimaton, niinkuin kuvasta näkyy.

Zilga-rypäle

Heinäkuu

Lämpöä ja aurinkoa on ollut koleasta kesästä huolimatta sen verran, että ensimmäiset kukat ovat puhjenneet.
Seuraavissa kuvissa Kanna, sekä valkoinen Dalia eli Joriini. Kyseisestä kukasta on aiemmin istutus-kuvasarja.

Kanna
joriini_dalia

 

 

Kesäisin terveisin Simon.

 

 

2 Responses

  1. Ritu
    |

    No voi jeskamandeera väin itivät ja ovat jo komeessa kasvussa. Tammi kasvaa hyvin hitaasti joten eivät ainakaan missään varjosta pihassa eivät aitanakaan naapureita. Tammipuut luokitellaan yhdeksi kauneimmista puista lehtiensä ansiosta. Ties vaikka innostuisin minäkin.

  2. Juha 43
    |

    On mukava lukea kun viljely onnistuu. Itse menetin talven aikana oliivi-puun. Mikä lie sen aiheuttanut, olisiko kylmyys vai kuivuus?